tiistai 16. helmikuuta 2010

Sairastelua Rauhalassa

Pikkuneiti J (1v 5kk) oli viikonlopun korkeassa kuumeessa. Tietenkin juuri tänä viikonloppuna tilan isäntä lähti vapaalle ja oli viikonlopun poissa. Neidin kuume nousi parhaillaan 39,8. Vaikka kaikki sanovat, että lapset nostavat helpommin korkean kuumeen, niin kyllä se huolettaa, kun pikkuisella silmät pyörivät päässä ja on selvästi voipunut ja kipeä. Soitin yöllä päivystykseen, johon meitä ei silti kehoitettu ensimmäisenä tulemaan. Minusta oli hyvä, että mukava täti antoi hienot viilennysohjeet ja sain hoitaa kotona hyvällä omallatunnolla. Enemmän olisi tuntunut pahalta raahata yöllä väsynyttä lasta ensiapuun korkeassa kuumeessa kuin saada hänen olonsa kotona mahdollisimman hyväksi. Monesti kuulemma hoitavat enemmän vanhempien huolta kuin itse lasta vastaavissa tilanteissa.

Eilen illalla meinasi vielä lämpö lähteä nousemaan, niin tänään kävimme lääkärissä. Tuli tyttö tarkistettua ja haettiin samalla suppoja kasa lisää.

Menimme hieman ajoissa, että ehdin käydä lastenlääkärin kanssa samassa kauppakeskuksessa ostamassa lisää lankoja. Mukaan tarttui kasa 7veljestä lankoja. Teen ainakin yhden Jussi-paidan eräälle koiralle. Meidän yhdelle koiralle olen sellaisen kutonut ja se on paljon kehuja ja hilpeyttäkin aikaan. Pääasia, että on oikeasti käytännöllinen ja lämmin. Jotenkin olen vierastanut oranssia väriä pitkään, mutta nyt päätin ostaa kerällisen ja ylittää itseni käyttämällä sitä joidenkin muiden maanläheisten lämpimien värien kanssa niin, ettei ainakaan korostu sen kirkkaus. Ei oranssissa mitään vikaa ole, mutta jotenkin vaan olen vierastanut sitä.

Päiväkahveja en tänään nauttinut. Viikonloppuna jossain välillä keitin kupillisen (sain oikein päiväkahviseuraakin parista ystävästä :) ) Rooibos teetä. Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä oli artikkeli kyseisestä juomasta. Sen pitäisi mm. poistaa jännitystä ja vähentää unettomuutta, lievittää vatsakipuja (ei näihin raskauskivistykseen valitettavasti), vauvoilla pitäisi auttaa koliikkiin ja vaippaihottumaan sekä lievittää erilaisia allergisia reaktioita sekä aknea että rohtumia.

Tämä kyseinen kupillinen oli ihan juotavaa, mutta ei parasta maistamaani teetä, lähellekään. Sattui siivilän läpi pääsemään (tai yli) pientä hippusta mukaan ihan liikaa. Kyllä tämä juotua tulee, mutta seuraavalla kerralla ostan perus rooibosta ilman sitruunalisäyksiä. Jotenkin tuntui, ettei toiminut vaan paremmin sitrusaromia tulsi ihan sitruunaviipaleesta. Tämä oli Mokkamestareiden Luomu Rooibos Zitronea. Tämä ei ole ihan vasta ostettua, vaan on ollut jonkun aikaa kaapissa. Ei pitäisi vaikuttaa teehen, etenkin kun on säilytetty hyvin.


(Minusta kuvassa näkyvä pöytäliinakangas on ihanaa! Ostin sen jo pari vuotta sitten Eurokankaasta. Kyseessä on Laura Ashleyn kuosi ja tein siitä edellisen kotimme lasitetulle parvekkeelle pöytäliinan, joka onneksi käy tilapäiseen keittiönpöytäämme). Ei ole tullut muuten remontista kirjoitettua vielä. Eilen isäni toi meille uuden kiukaan, Harvian Legend puulämmitteinen. Yritimme etsiä monesta suunnasta tuppeensahattua puuta saunan sisustamiseen (seinät, lauteet), mutta laatu oli huonoa. Tikut persuksissa ja pihkat selässä olisivat olleet taattuja. Piti miettiä vaihtoehto tuon vision tilalle ja päätimme muutta kertaheitolla eri linjoille. Saunasta tulee läpikuultavilla väreillä tehty musta-valkoinen. Lattialla on siis jo Pukkilan graffitin harmaa kaakeli, kiukaan takana tummanharmaa kivilaatta, katossa vaalea paneeli. ärsytti yrittää kiertää ja selailla eri kuvia saunoista, kun jokaisessa on perinteinen Suomityyli: kuituvalo joko selkänojan takana tai istuinlauteiden etureunassa alaspäin ja samankaltainen rimamainen laudepuu. Yritä siinä hakea jotain muuta, erilaista ja persoonallisempaa, kun missään ei ole tarjolla. Meidän saunan muoto on nyt oman arkkitehdin (appiukko) piirtämä ja ei ainakaan tule olemaan ihan samanlainen kuin kaikilla muilla. Toivottavasti myös toimii kun valmistuu. Pitääpä ottaa yhden päivän teemaksi kylppäriremppamme. Käydä kuvaamassa se nyt, laittaa ennen ja epätoivon hetellä kuvatut kuvat ja -toivottavasti pian- valmiin tilan kuvat. Kyseessä on noin 40 m2 pukuhuone, suihkut ja sauna rakennettuna täysin uudelleen.

Sain valmiiksi tilkkupeiton. Jaksoin tehdä tarvittavat lisäkerrokset ja kiinnittä ne :) Nyt viltti odottaa vauvaa käyttäjäkseen. Ehkä se kuitenkin loppujen lopuksi on oikein hyvä vaunuihin pikkuista lämmittämään.

Aloitin kutomaan itselleni lapasia. Violetti kuuluu myös vähän vierastamiini väreihin ja rohkeasti aloitin violetilla lapasen teon. Näistä sitten lisää, kunhan alkavat näyttää lapasilta. Jos en tykkää, annan ne jollekin :D Onneksi on kutominen uutta ompelukonetta odotellessa. Olen jo ehkä päättänyt, minkä koneen haluan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti