keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Siivoamisen iloa?

On tullut viimeaikoina pestyä pissaa, kakkaa, oksennusta, kaatuneita mehuja ja maitoja, syliin kippaantuneita murolautasia, keittiötä ihan jatkuvasti saa olla siivoamassa (etenkin kun ompelen keittiössä). Siivottavia eritteitä pääasiassa lapsilta, mutta pentukoiralla tulee toisinaan öisin jutskat sisälle. Neiti Jiin pottatreenit ovat hyvällä mallilla, mutta välillä kiukutellessa tai liiassa innostuksessa ei keritä ajoissa potalle. Yhdellä koiristamme oli jotain vatsatautia tässä pari päivää sitten ja oksennusta tuli. Pesin kahden päivän aikana neljästä matostamme neljä (tosin yhtä lukuunottamatta helposti pestäviä pikkumattoja pentusen sisäsiisteystreenien vuoksi, yksi matoista "suojelukohde" sänkymme vieressä. Anopilta saatu aito itämainen.) On meinannut muutaman kerran ottaa päähän, kädet ovat ihan kuivat, kun käsivoidekin loppui. Olin ostamssa tänään kaupasta, mutta otin juuri tänään mukaan vain 20 € käteistä, kun ajattelin, etten lenkille viitsi kukkaroa raahata. Jäi rasvat kauppaan, että sain muut tarvittavat.Alkaa itseasiassa pahin kuivakausi mennä ohi, kun on ollut muutama päivä, ettei ole rasvannut.
Anyway, siivoukseen on tuonut pientä iloa Maison Bellen joulun tuoksuinen yleispuhdistusaine, jolla olen viimeisen silauksen tehnyt. Minusta se tuoksuu vaan niin hyvälle. Kotiäidin pieniä iloja siivouksen jälkeen. Huomattavasti parempi, kuin joku Tolu tai Kiilto. Niillä pestään puhtaaksi ja tällä pyöräytetään hyvän tuoksun lisäksi parempi mieli.

2 kommenttia:

  1. Voi vitsi, tsemppiä tuohon eriterumbaan... Ja kiitos vinkistä, täytyypä käydä ostamassa tuota pesuainetta. Mistä löytyy? Varmaan Stokkalta?!
    T. Niina

    VastaaPoista
  2. Tuon taisin ostaa Porvoon Ihana Livingistä. Ainakin Jumbon Country White myy noita. Aika monesta sisustuspuodista jo saa :)

    VastaaPoista