Marraskuu. Tuli ja kohta meni.

Otteita kuluneesta viikostani:

Maanantaina odoteltiin pentujen syntymää. Meillä oli paikalliseen MLLn perhekerhoon kahvivuoro. Leivottiin ja paistettiin karjalanpiirakoita. Illemmalla käytiin pikaisesti Neiti 4 v:n kanssa ratsastamassa. Nyt on päästy vauhdin hurmaan niin, että koko ajan pitäisi ravata reippaasti tai laukata. Ja mamma juoksee vielä rinnalla pääosin...

Leipomiseen ei ollut hirmuisesti aikaa, joten "varma nakki" mokkapalat pääsivät kahvin kaveriksi. Se, miten perus mokkapalareseptistä saa minun mielestäni hiukka enemmänn irti, korvaan osan sokerista ruokokidesokerilla (seuraavaksi pitää kokeilla hiukkasen muscovadoa lisätä) ja kahvina tummapaahtoista pikakahvia vahvaksi tehtynä. Itse tykkään tämmöisestä hiukan rosoisemmasta päällisestä.

Tiistaina menee koko päivä, kun meille syntyy pentuja <3 p="">
Keskiviikkona ihmeteltiin uusia ihmeitä ja Neiti 6 v toi pari kaveria kylään leikkimään.

Torstaina aamusta Helsinkiin Neiti 1 veen kanssa. Pitkästä aikaa pikavisiitille kahvien pariin moikkaamaan Helsingin Kahvipaahtimon tyyppejä ja Laria kameran kanssa. Siitä lisää myöhemmin. Illemmalla isojen tyttöjen telinevoikkaan kuskaus, pikavisiitille ystävää moikkaamaan (onneksi jäi villasukat lainahaalarin sisään, niin sai "syyn" lähteä käymään).

Näistä kahveista myöhemmin lisää, kun avaan paketit ja saan pavut jauhettua.

Perjantaina tallille koko lapsilauman kanssa. Oli kesärenkaat ja tuli se lumimyrsky. Joo, tiesin sen tulevan... Auto ei päässyt pientä mäkeä ylös, vaan alkoi luisua takaperin pimeässä kapealla maalaistiellä sivuttain. En nähnyt takaikkunasta tai peileistä mitään ja päätin pysäyttää auton siihen paikkaan, ennenkuin oltaisiin ojassa. Oltiin siis poikitain keskellä tietä, josta kenelläkään ei ollut mahdollisuutta mennä ohi ja toistakautta tie poikki. Sieltä itseasiassa olin ajatellut ajaakin ja kun se oli poikki, reitti takaisin osoittautui ihan mahdottomaksi. Onneksi pian tuli auttavia ihmisiä ja auto saatiin hyvään paikkaan tien sivuun. Tietenkin Neiti 1 v itkee hirmuisesti jo väsyä ja nälkää ja isompia jännittää tilanne. Äiti koittaa pysyä tyynenä. Isäntä rientää ritarin lailla paelastamaan. Tarinoissa neito pelastetaan valkealla ratsulla tullen sankarina paikalle. Isäntä tuli hirmuisesti kiroillen mustalla urheiluautollaan meitä hakemaan. Seuraavana päivänä isäntä ja appiukko kävivät pellon laidalla vaihtamassa siihen renkaat, jotta auton sai ajettua takaisin kotiin.

Lauantaina pihan laittoa talvikuntoon ja hellan äärellä olemista. Tämä päivä tietää siivoamista.
Miten sinun viikkosi sujui?

Viime lauantaina pääsin pukeutumaan pitkästä aikaa iltapukuun :)

Äidiltä äideille

Ihan vasta on tapahtunut tämä Nurmeksen hurja äidin teko, jossa on ensin pysäyttänyt lasten isää töihin vievän bussin, käynyt riitelemässä siellä niin, että kuski on naisen poistanut. Sen jälkeen nainen on kolme pientä lastaan kyydissä ajanut päin bussia kohtalokkain seurauksin. Rauha lasten sielulle <3 p="">
Luin tänään päivällä tämä blogikirjoituksen äitien väsymykseen liittyen http://kutri.net/blog/2014/10/ennen-kuin-tuomitset-lapset-tappaneen-aidin-lue-tama/

Itsekin kolmen pienen lapsen äitinä remontin ja koirien sun muun keskellä on ollut hetkiä, että pää hajoaa ja pakko päästä pois. Se on kullekin inhimillistä. Raja se on kaikella huudon kuuntelemisen sietokyvyllä ja muulla palvelemisella. Pitää muistaa hoitaa ja auttaa itseäänkin. Siksi on pakko sanoa, että laittoi tuohtumaan tuo kirjoitus.

Äiti on monesti perheen keskeisin ihminen. Äiti ohjaa ja päättää aika pitkälle perheen sisäisistä rytmeistä ja kuviosta - niin pitkälle kuin se lasten tilanteiden osalta on mahdollista. Äidit oppivat tietämään, milloin lapset ovat nälkäisiä ja milloin vaikka päiväuniaika tai milloin pitää päästää lasten höyryjä pihalle jossain muualla kuin kotona (leikkipuistot sun muut). Äidit suunnittelevat rattaat, synnytyksen, pinnasängyn, vaatekaapit. Ostetaan Stokket ja TripTrapit joko uutena tai käytettynä. Äideille koko raskaus on niin paljon konkreettisempaa kuin isille. Hormonit myllertävät. Välillä ollaan niin energisiä ja hehkeitä ja toisinaan tukka takussa nilkat turvoksissa huudetaan elämän kurjuutta kurkku suorana hiuksiaan ihmeissään harovalle miehelle. Suunnitellaan synnytys, joka meneekin ihan toisin kuin kirjoissa ja ihanne visioissa. Pimppa repeää kolmesta kerroksesta, maidosta paisuneet tissit sattuvat niin, että meinaa nahka ja järki revetä. Pissallemeno pelottaa ja mies odottaa ensimmäistä seksikertaa synnytyksen jälkeen.

Kauniissa vaatteissa kotiin tuotu vauva palauttaa äidin ruusuisista maailmankuvista maanpinnalle huutamalla yötä päivää. Eihän se muullakaan osaa itseään ilmaista. Vision auringon paisteessa koko perheen kärrylenkeistä saa uuden realistisemman kuvan, kun kärryjä lykitään vauhdilla, että niiden matkustaja vihdoin nukahtaisi ja nukkuisi mahdollisimman pitkät päikkärit ja itse saa tauon.

Seuraava vauva ilmoittaa tulostaan, kun esikoinen kiipeilee joka paikkaan ja tyhjää kaappeja ja laatikoita, minkä ehtii. Itse olet rättiväsynyt ja oksettaa koko ajan. Sitten alkaa olla jo multitaskingissa aika hyvä. Osaa vauva tississä kiinni pukea toista ja laulaa vauvalle mekaanisesti unilaulua ja samalla vasemmalla kädellä leikkiä kauppaa eskoisen kanssa. Sitten jo tas odottaa, että kumpikin nukahtaisivat päikkäreille ja nukkuisivat mahdollisimman pitkään, että saa itse tauon.

Sitten pikkuiset kasvavat hiukan ja vauva-arjen pahimmat päivät jotenkin katoavat. Sanotaan, että aika kuultaa muistot vaikka ehkä ennemminkin väsymystila ei anna sijaa muistoille ihan kaikesta. Tehdään vielä kolmas. :D

Moni äiti tuntuu menevän äitiydessä liian pitkälle. Ollaan niin täysillä hyviä äitejä, että unohdetaan olla MINÄ. Hyvä äiteys saadaan nettijuttujen ja blogien sun muiden avulla olemaan sitä, että lapsilla on päällä tiketit ja molot, kotona rivieramaisonit ja tuplakuplat. Itse pitäisi olla hoikka ja muistaa tehdä vähähiilarista ruokaa (vaikka makarooni maistuu lapsille, on helppo ja nopea). Tuunatakin pitäisi, että on in ja messissä jutuissa. Ja tietty vauvanruuat on tehtävä itse, koska teollisuus yrittää vähintäänkin myrkyttää vauvat. Lapset kun kasvavat taaperoikään, niin alkaa eineksetkin olla ihan ookoo (kannattaa kuitenkin hiukan lukea tuoteselosteita). Termi "kiljuva nälkä" tulee ihan eri tavalla tutuksi. Ja mitä sitten, vaikka käyttääkin valmisruokia? Mitä sitten, vaikka lapsen ulkovaatteet on paikallisen marketin alelaarista ilman mitään merkkiä eikä ole just pyykkinarulta otettu?

Pointti tässä ehkä nyt on se, että kukin pitäisi joskus pysähtyä oikeasti miettimään oman äitiytensä rajat. Äitiys on kokonaisvaltaista ja 24/7 työtä. Se täyttää elämän ihan eri tavalla, kuin mikään muu ennen. Ohjaa ja määrää tahdin kaikelle. MUTTA: pitää myös miettiä, miten juuri minä jaksan ja pystyn tehdä tämän. Mikä on minulle RIITTÄVÄN HYVÄÄ ilman, että pitäisi olla superäiti? Mikä on se, mikä eniten rassaa omaa jaksamista ja mitä sille voisi tehdä? Mitä MINUN ITSENI pitää päästä tekemään, että voin kokea olevani muutakin, kuin 24/7 toisia ajatteleva ja toisille tekevä kone? Jos ajatellaan ihan perus kahden aikuisen perhettä, niin toinenhan lähtökohtaisesti on kotona tekemässä töitä (lapset) ja toinen palkkaa ansaitsemassa. Moni äiti osaa olla aika epäreilu miehilleenkin ja odottaa, että heti kun ukko tulee kotiin, mies saa täyslastillisen päivän paskaa ja vaaditaan miestä olemaan lasten kanssa. Unohdetaan se, että toinenkin on ehkä tehnyt pitkän päivän ja toivoisi kotona saavan hiukan hengähdysaikaa kesken päivän. Tässä vaiheessa äiti on jo NIIN valmis omaan taukoonsa, että ei ehkä osaa muotoilla itseään pehmeästi ja riita on päällä. Parhaassa tapauksessa tämä jatkuu päivästä toiseen ja viikosta toiseen, joka kiristää äidin mieltä entisestään. Takaraivossa alkaa kiristää ja tykyttää, kun pitäisi alkaa päivällistä tehdä, kun nälkäinen ukko tulee kotiin ja olettaa, että kun äiti taaskin on vaan nauttinut kotona makaamisesta koko päivän, niin miten ihmeessä ruoka ei voi olla valmis!? No okei, ehkä vähän karrikoin, mutta eikö se olekin äitien oikeus olla hiukan marttyyreitä ja liioittelevia miehilleen? Ukolle saa (ja pitääkin olla) oma itsensä ja ehkä jopa se, jolle se kaikki oma paha olo puretaan ja kaadetaan. Jaksetaan taas sitten seuraavana aamula pukea lapset siisteiksi perhekerhoon. Sen verran pyykkiäkin on pitänyt aada pestyä, että uudet miikkarit on näille päiville järkätty puhtaiksi.

Ehkä olisi hyvä miettiä, mitä toivoo parisuhteeltaan? Harva nainen toivoo parisuhteensakin menevän järjen ja yöunien mukana, kun lapset mukaan tulevat. Miksi sitten on niin hankala joskus ottaa ja sanoa miehelle asiallisesti "tiedätkö, että olen oikeasti ihan loppu ja jotain muutosta pitää tapahtua NYT." Okei, onhan puolisoitakin joka lähtöön ja parisuhteen tila voi olla muutenkin jo niin tulehtunut, että keskusteluyhteys on kadonnut. Sitten sanoa siellä perhekerhossa vaikka ohjaajalle. Tai neuvolaan marssia sisään just sillä pahimmalla hetkellä. Tai paikkakunnasta riippuen kirkon tiloihin. Tai perhekotiin/lastenkotiin/lastensuojeluun soittaa itse. Tai vaikka isovanhemmat/sukulaiset/kaveri tai vaikka naapuriin rouvalle jättää lapset ja sanoa, että ihan oikeesti NYT mä menen ja tuuletan pääni, ennenkuin teen jotain todella typerää. Tai sitten yllättää villillä seksillä itsensäkin.

Älkää hyvät äiti kollegat unohtako itseänne arjen keskellä. 

Minä olen päättänyt olla niin itsekäs, että haluan melko usein pieniä asioita tehdä vain seuranani "me myself and I". Tai minulle se usein on piiiitkä lenkki metsässä koirien kanssa. Tai illalla talon hiljentyessä kutoa sukkaa ihan hiljaa sohvalla. Oma harrastus on se, jossa minulla on muitakin kavereita, kuin äitejä ja saan puhua aivan muusta kuin lapsista. Joskus harvakseltaan kun tulee kameran edessä oltua, niin on ihana se pari tuntinen Omaa Aikaa käyttää niin, että on meikannut ja laittautunut ihan muun näköiseksi ja muihin vaatteisiin, kuin mitä äitinä käyttää arjessa. Jos joku sanoo, ettei ole lapsenvahtia. MLL:stä saa, moni yritys tarjoaa lastenhoitopalveluita. MLL:n hoitajakaan ei ihmeitä maksa. Ja joskus se raha vain on sen arvoista, vaikka pitäisikin priorisoida ihan eri tavalla. Oma mielenterveys ja jaksaminen eivät ole rahassa mitattavia asioita.

Uskallan väittää, että tämänkin lastensurman tehnyt äiti on vetänyt itsensä liian piippuun eikä ole osannut kommunikoida syystä tai toisesta. Väitän näin siksi, että jos oikeasti ja kovasti haluaisi apua jaksamiseensa, sitä löytyy. Ehkä vastaus ei juuri sillä hetkellä ole huutamassa edessä, mutta kun pahimman tilanteen yli käyt vaikka hakkaamassa päätä seinään ja juoksemassa huutaen katuja, tullut se "mä en jaksa enkä kestä enä yhtään" -itku, niin netin maailmasta löytyy. Ja jos ei nettiin pääse, niin ihan sama kuka ihminen - vaikka kadulta toinen äiti, soittamaan apua.

Joku tuolla nettikirjoituksen kommenteissa sanoi, että mustassa ja synkässä virrassa impulsiivinen teko ei järkeä aina tunne. Näinhän sitä moni paha asia on saanut alkunsa. Siksi pitäisikin tajuta, että EI SAA PÄÄSTÄÄ ITSEÄÄN SINNE. Jos ei itse enää kykene huolehtimaan itsestään, niin tottakai meillä kaikilla on velvollisuus toisiamme kohtaan. Kukin on netissä hyvä kirjoittamaan "eikö KUKAAN enää välitä muista kuin itsestään?" tai "JOKU voisi kyllä auttaa" ilman, että miettii itseään sen "jokun" tilalle. En väitä itse olevani mikään suuri maailman pelastaja tai auttaja. Paljon enemmänkin voisin, mutta jos joku äiti tulisi minua vastaan ja sanoisi "auta, en jaksa", niin TOTTA HEMMETISSÄ! Sitä saa itsekin kun antaa.

Tuota kaikkea ennen, koitan pitää itse huolta itsestäni. Minulta on joskus kysytty,  mistä oma energiani oikein virtaa?! En minäkään mikään kone ole. Tekevä ja viitseliäs enkä todellakaan ole aina valinnut helpointa reittiä tehdä asioita. En katso paljoa telkkaria ja kovinkin suurta itsetutkiskelua äitiyden kautta käynyt. Sanotaan, että elämä opettaa. Minä olen päättänyt olla onnellinen ja haluta elää omannäköistäni elämää. Minun elämäni parhaita aikaansaannoksia on lapset ihanan miehen kanssa, joka tajuaa, että "happy wife - happy life" ja hoitaa lapsia, että pääsen tuulettamaan päätäni. Välillä on myös hänen vuoronsa olla just niinkuin haluaa ja tehdä niinkuin haluaa. Välillä riidellään ja sitten taas rakastetaan ihan täysillä.

Olen tässä viime vuosien aikana nähnyt monta tarinaa ja miten elämä kohtelee kaikella vääryydelläkin. On jääty leskeksi muutama kuukausi häiden ja toisen lapsen syntymän jälkeen yllättäen, onnettomuus saanut vammautumaan pienten lasten äidin pahasti, tullut isoja sairauksia joko lapselle tai toiselle aikuisista, eroja, parisuhteiden mitä omituisempia ja erilaisempia käänteitä ja muita yllättäviä tilanteita. Olen oppinut olemaan näiden ja oman "entisen elämäni" kautta kiitollinen siitä, mitä minulla on ja mitä ei ole. Välillä näidenkin asioiden miettiminen tuo voimaa, joskus "miks helevetissä toisten asioiden murehtiminen auttaa tuota kiljuvaa kakaraa hiljenemään!?". Uskon kuitenkin itsetutkiskelun ja omien voimavarojen ja riittämisen rajojen määrittelyn ja hyväksymisen olevan avain oman elämän tasapainoittamiseen.

Vaikka haluankin ajatella omaavani kohtuullisen suuren ja empaattisen sydämen, minulta ei heru sympatiaa ilman todellista sairautta tmv itsensä breaking pointtiin saakka piiputtamiseen ja sen seurauksena lastensa murhaamiseen ja monelle järkyttävän trauman aiheuttamiseen. Minusta näistä asioista on erittäin tärkeää ja tervetullutta puhua, mutta oikeutta millekään pahalle ei voi hakea väsymyksen ja jaksamattomuuden kautta. Tuollainen vintin pimeneminen ei tule ihan kerralla, vaan on rakentunut pitkään. Siinä on varmasti ehtinyt olla monta sellaista ajatusta päässä, mitä "nuppi kirkkaana" hetkillä ei voisi uskoa ajattelevansa. Silloin pitää viimeistään tajuta hakea itselleen apua.

Monta äärimmäisen terapeuttista keskustelua on käyty hiekkalaatikon reunalla tai eväsretkillä. On ollut ihana nähdä, miten toisilleen vieraat ihmiset alkavat jakaa tuntojaan ja miettiä itseään äitinä. Vaikka äiti voi olla toiselle äärimmäisen raaka ja me olemme persoonina niin erilaisia keskenään, samanhenkisiä löytyy aina. Jos ei sen puiston reunalta niin sitten toisesta paikasta vähän kauempaa.Ja jos ei voi kasvotusten puhua, niin netti on pullollaan vertaistukeen sopivia ryhmiä (kun muistaa, että siellä on aina niitä hyeenaäitejä, joiden suurin ilo on sorkkia kepillä muurahaispesiä ja heittää ääri-ideologisia kannanottojaan. Tai sitähän tavallaan tämäkin on :D)

Pointti lienee kuitenkin se, että OLET ITSE OMAN ONNESI SEPPÄ ja että meitä äitejä on joka lähtöön ja hirmu moni painii äitiyteen ja naisena/äitinä/kumppanina olemisen haasteita. Peace ja LOVE <3 br="">

Syksyn väriä

Meinasin alkaa haravoida lehtiä pihasta. Siinä harava kädessä seisoessani mietin, että miksi. Miksi lehdet eivät saisi olla maassa? Minusta on nätimpää näin.

Tuo muki on minun ihan ehdoton kahvimukisuosikki! Se on Cath Kidstonin iso muki. Niitä oli kaksi, mutta toisen rikoin. Tässäkin on lohkeama, mutta ei anneta sen häiritä.
Tässä myös minusta tuore syksyinen kuva viime lauantailta.

Kauppaterapiaa?

Isäntä oli perjantain kokonaan pois, yötä myöten ja minä ajattelin lähteä viettämään tyttöjen päivää lasten kanssa kauppakeskukseen. Laitettiin tukat siististi ja siistimmät vaatteet päälle (kuin perus ulkoilukamat) ja lähdettiin. Ensimmäinen riita tuli ensimmäisessä kaupassa :) Menimme Accessorizeen ja siellä oli viimeiset tavarat hyllyllä. Menevät kurjat sulkemaan kaikki Suomen Accessorizet :( Sieltä on mamma saanut monet kivat korut, asusteet sun muut ja eräätkin tyttöjen kaverisynttärilahjat jne. No, Neiti 6 v osti omilla rahoillaan ison kasan sormuksia. Sellaisen setin. Neiti 4 v olisi halunnut kultaiset korkkarit. Kun mamma oli niin julma, ettei lähtenyt näitä korkkareita ostaman (joo, ainahan puoleen hintaan olevat juhlakengät voisivat olla jopa ok ostos, mutta en nyt kuitenkaan lämmennyt niille). Ehdotin muutaman korun vaihtoehtoina. "Mulle ei käy". Olkoot ilman jos ei kelpaa. Kummasti yksi mamman ehdottomana sormussetti kelpasikin. Sitten menimme etsimään mammalle jotain kivaa. Sovitustila oli onneksi muutoin tyhjä, kun menimme. 1 v konttailee verhojen alta (osaa toki kävellä, mutta tässä oli se hauska juttu just silloin) ja 4 v leikkii piilosta, 6 v on makutuomarina. 4 veellä meiinaa mennä hiukan villiksi ja pitää tiukemmin jo käskeä rauhottumaan. Kassalla ollessani 1v istuu jonkin sukkakorin alla ja suuttuu tietty, kun pitää pois tulla.

Laitoin Neiti 1 veelle omastani tiplun jädeä kuppiin ja niin sitä vedetään kuin vanha konkari konsanaan.

Vien jengin jätskille ja kertaan ennakkoon "mihinkään ette koske" kun ollaan menossa Emotioniin seuraavaksi. Siellä tietty on kaikkea ihanaa ja tungos. Ei löydy kulmienvärjäysväriä, mutta kaikkea muuta. Sitten alkaa mamma olla ihan valmis kotiin. Flunssa pukkaa ja kaikki ovat väsyneitä. Oliko rentouttavaa? Ainakin sain uudet pöksyt ja pari paitaa, jotka pääsivät heti eilen käyttöön koiranäyttelyreissulle. :)

Mun uudet jutut.

Oikeasti meidät lapset osaavat käyttäytyä aika kivasti ja liikutaan paljon kaikkialla. Hiukka oli väsymystä itse kullakin ilmassa.

Olin eilen taas kuvattavana. Kuvia näytille, kun kuvaaja ehtii ne läpi käydä. Muutama ihan kivan oloinen kuva luvassa! Tykkään ihan hirmuisesti syksyn väreistä. Harmi vain kun eilen ei ollut sellaista ihanaa auringon paistetta.

Kuva minusta ja staffistamme viime syksyltä. Näkyy, että ei ollut synnytyksestä kauaa :D

Kukkia ja tuohtumusta

Lidl mainosti edullisesti sipulikasveja tässä vähän aikaa sitten. Kävin ostamassa pinon ja toivotaan, että kevään koittaessa meillä on paljon nättejä kukkia. Viime syksynä myyrä söi lähes kaikki tulppaanien ja krookuksien sipulit, joita ostin ja yhteen isoon penkkiin laitoin. Toisesta penkistä koitin saada hyasintteja ksavmaan, mutta tuloksen aoli vain yksi kitukasvuinen verso. Ihanimpia ovat kirjopikarililjat, joita pihassa jo olikin pari ja pitkin nurmea kukkivat valkoiset ja violetit krookukset.

Rauhalassa toivottavasti kukkii ensi keväänäkin.

Istutin keväällä siemenestä oopiumunikkoja. Kaksi versoa revin ensin rikkaruohoina pois ja loppujen lopuksi yksi varsi nousi ja teki kukkia. Ihania kukkia tekikin! Tosin ongelmaksi koitui kukinnan aikaan kovat vesisateet, jotka piiskasivat kukat heti rikki. Toivottavasti viihtyi paikassaan ja nousee ensi kesäksi uudestaan.

 Isäntä teki minulle ison viljelyslaatikon, jossa kokeilin ensimmäistä kertaa kasvatella omaa pientä hyötypuutarhaani. Parhaiten toimivat ihan kaupan salaateista multiin isketyt salaatit. Hyvää salaattia saatiin paljon. Pernoistakin tuli yllättävän hyviä ja jopa ihan kohtuullisen kokoisiakin. Muutamat ruuat saatiinlasten kanssa omista perunoista tehtyä.

Porkkanat sen sijaan... Opin ainakin sen, että perunat ovat liian tuuheita laatikkoon ja ensi vuonna kokeilen kasseissa kasvattaa. Porkkanat kärsivät siis hiukan "ahtaanpaikan kammosta" ja olivat aika paljon siellä, minne ei päivä paista. Aika liikkiksiä kuitenkin :)

Ja sitten sitä tuohtumusta...
Ohjeistin Neiti 6 veen eskarissa kertomaan aikuisille, että hänen päästään löydettiin kaksi elävää täitä. Siellä oli siis aiemmin jo ollut jollain (neiti kertonu kotona) ja olimme käyttäneet sitä estospraytä. Yksi tädeistä soittaa minulle tarkistaakseen asian. Ihan hyvä asia, ei siinä. Meiinasin kuitenkin tuohtua seuraavista: "XXX ihan AVOIMESTI kertoi meille aikuisille, että oli löytynyt täitä..". No TODELLAKIN! Tyttö toimi niinkuin oli pyydetty. Ja jos niistä ei ääneen puhu, kuinka kukaan voi kyetä ennaltaehkäisemään ja alkaa heti vastatoimiin, ettei täit pääse ongelmaksi! Minusta ainoa oikea tapa toimia. Jos joku vielä tätä päivänä ajattelee, että täit tulevat vain likaisiin lapsiin tai vaikka jotenkin alemman sosiaaliluokan lasten hiuksiin, niin pysykööt omassa kuplassaan. "Meillä on ohjeistus, että takaisin saa tulla vasta, kun on pesty täishampoolla". Ai on vai? Mistä se löytyy ja miten voin tietää, jos koko paikassa on meillä historiaa vasta 2 kk? Ja jos kuitenkin on muutoin hoidettu ohjeiden mukaisesti ja hiukset kiinni, niin ei se ymmärtääkseni ole syy olla pois esikoulusta. "Meille pitää aina ilmoittaa, jos täitä löytyy." Juurihan me nimenomaan ilmoitimme niin pian kuin mahdollista. Pyysin myös heitä keskustelemaan lasten kanssa, että kuinka pitkään niitä on jo ollut ryhmässä, jos lapset ovat asiasta puhuneet jo yli viikon keskenään ja meilläkin neiti siis koitettu ennaltaehkäistä asianmukaisesti. Ehkä hiukan ylireagoin ja ihan hyvässä hengessä kuitenkin keskstelu käytiin. Jospa tämä avautuminen saisi edes yhden äidin lukemaan tämän ja seuraavalla kerralla itsekin ilmoittamaan asiasta heti mihin tahansa päiväkoti/eskari/kouluryhmään. Tänään on edessä ihan hullu pyykkäysprojekti (pyyhkeet, lakanat, sohvatyynyt, sänkypehmolelut) jonkin verran on jo tehtykin. Staffi-muorikin oksensi eilen eteisen matolle, niin maton pesu odottaa ensin. 

Ja oikeasti, meidän tytön eskarin tädit ovat ihania lasten kanssa ja mikä tärkeintä, Neiti 6 v viihtyy ja on aina innoissaan oppimistaan asioista.

Voihan täi!

Neiti 6 v on pariin kertaan sanonut tässä syyskuun aikana, että eskariryhmässä jollain on täitä. Meillä oli pari vuotta sitten ihan hullu täikierre. Siinä on järkyttävä duuni pestä KAIKKI ja suojata KAIKKI mihin päät ovat voineet osua. Pestiin omat päämme monta kertaa täishampoilla ja kammattiin kuin apinaperhe toistemme päitä. Ärsyttävintä koko hommassa oli saada tartunta KAKSI kertaa UUDESTAAN! Ja ihan sillä, että joku ei päiviksessä hoitanut pesua kunnolla. Lapset olivat pois päiviksestä 3-4 päivää peräkkäin ja kun taas takaisin menivät, niin toisena päivänä taas uudestaan. Aika paljon ylimääräistä työtä omien pitkien työpäivien ja muiden juttujen lisäksi hoitaa tuo hullu siivousprojekti siihen päälle. Ostin täinestosprayta tuolloin ja päätin, että taistelu alkaa HETI, jos kuulenkin noista. Olen nyt muutamina päivinä tyttöjen päät suihkutellut aamuisin. Neiti 6 v alkoi hirmuisesti puhua, että kutittaa. Tänään sitten syynäsin neitokaisen melkoisen paksut hiukset karva kerrallaan läpi. Kaksi elävää täitä ja muutava muna löytyi. AAARGGH! Onneksi kahden nuoremman päästä ei löytynyt mitään, eli toivo nopeammasta ja helpommasta taistelusta elää. Estospraytä kehiin ja tehokasta kampausta. Minä päätin voittaa jo heti ensimmäisen erän aikana tämän taistelun. Onneksi olemme säästyneet kihomadoilta vielä... Kaikki tutut eivät.

Aamulla lähdin koirien ja Neiti 1 veen kanssa nauttimaan raikkaasta aamusäästä ja auringosta lenkille. Pitää koittaa imeä tätä aurinkoenergiaa itseensä, että jaksaa pimeän syksyn. Minä olen niin valon lapsi.

Ihana aamuinen lenkkimaisema.

Taas maanantai

Syyskuu on meillä aina ihan hullua hulinaa. Viisien perhepiirin synttäreiden lisäksi isäntä oli pienellä vaelluksella, minä kävin muutamat koiranäyttelyt, lasten kanssa minireissussa, ajelin koirien kosioretkien vuoksi neljässä päivässä 1150 km, hepan hoito siinä sivussa. Mikäs siinä, ei käy ainakaan aika pitkäksi :D

Nyt kun on päästy nauttimaan ihanista syyssäistä, niin pihaahan sitä on pitänyt talvikuntoon laitella. Melko hyvällä mallilla jo ollaan. Enkä ole jaksanut hirmuisesti stressata lehtien suhteen. Minusta ne ovat kauniita ja ilmeisesti sopivissa määrin talven aikana mädätessään tuovat lannoitusta nurmelle. Ehkä. :)

Luonnon oma syysasetelma.

Nämä krysanteemit (mitä ne ilmeisimmin ovat), ovat aivan itse päättäneet jonkin mukana pihaamme ja sopivaan kukkapenkkiinkin vielä tulla. Olen siirrellyt niitä enemmän toisiaan lähemmäs. Ihanat kukat!

Minun ihana kivikko-kuunliljanurkkaukseni.

Tammi, josta tykkään. Puun kohtaloksi saattaa meidän laajennusvisiomme tosin koitua :(

Lapsityövoimaa. Neidit 4 v ja 6 v nurmenleikkuussa.