Menipä pitkä aika, että pääsin tänne kirjoittelemaan. Tai otin aikaa ja tulin, ennemminkin. Siirsin vasta eilen ison määrän kuvia koneelle ja pienensin niitä. Nyt istun uudella pinkillä läppärilläni naputtelemassa, isäntä toisella koneella, tytöt ja koirat nukkuvat. Ihana oma pieni hetki. Tosin meinasi jäädä nytkin kirjoittamasta tänne ihan sen vuoksi, kun ne kuvat ovat toisella koneella.
Ne tämän vuoden uudet jutut ovat pieniä, mutta minulle henkisesti aika isoja. Ensimmäkin 1.1. en siivonnut lainkaan. Brunssin jälkeen korjasimme lautaset vasta päivälliselle. Vuoden vaihteen juhlinnan pullot laitoin 2.1. pois. Ei niitä montaa ollut, mutta ajatuksena se, että ne olivat pöydällä. En aloittanut aamua pukemalla lapsia ja itseäni heti vaan retkottelimme yökkäreissä ja lököpöksyissä pitkälle päivään, kunnes lähdimme koko perheen ja koirien kanssa pulkkamäkeen ja lenkille. Sitä ennen makoilimme kaikki sohvalla ja katsoimme alkuperäistö Tuhkimo-animaatiota. Minä en ole antanut itseni vain olla enkä jättänyt tuollaisia siivoamatta, kun en vain voi. Olisivat vaivanneet niin kauan, kunnes olisin ne pois korjannut. Olin päättänyt olla ajattelematta niin selvisin hyvin :) Pesinkyllä pari koneellista pyykkiä, mutta sitä ei lasketa.
Olen myös potenut huonoa omaatuntoa kaikista syömistäni suklaista, suklaakeksestä ja jätskeistä. Etenkin kun takana oli raskaus, joka verotti fyysisesti enkä ole vieläkään mitään ihmeitä itseni eteen tehnyt. Lenkkeillyt kyllä koirien kanssa, mutta oikeasti kohottaakseni kuntoa tai vähentääkseni herkkujen syöntiä. Alkoi itseinho ja vastenmielisyys kun katsoin peilistä. Ihan selvästi olen lihonut. En nyt mitenkään suunnattomasti, mutta sen verran, että vatsaa on kertynyt. Päätin, että tämä muuttuu nyt. En tehnyt mitään uuden vuoden lupausta, vaan ajattelin yksinkertaisesti arvostaa kroppaani enemmän. Olen nyt jumpannut ja tehnyt jo monta herkkujen syömättä jättämistä. Ajattelin ottaa ihan vaan itselleni pari kuvaa itsestäni, mitata vatsanympäryksen ja tietenkin painon ja seurailla. Itsekurini ei ole todellakaan maailman paras, joten sinänsä jo nuo ovat saavutuksia ja isoja alkuja.
31.12. kävin tutkimuksissa kipeiden nivelteni vuoksi. En odota mitään ihmeellisiä noista tuloksista. Hyvä kun tutkitaan. Kun olin kerrankin ihan yksin ja ajoissa liikkeellä, päätin lähteä alennusmyynteihin. Tavallisesti teen kovinkin matalalla kynnyksellä heräteostoksia, oli rahaa tai ei - oli tarvetta tai ei. Kokeilin useampaakin paitaa aluksi innoissani näistä löydöistä, kunnes totesin, ettei yksikään niistä ihan oikeasti ole sellainen, jonka muutoin olisin ostanut. Olin NIIN kovin ylpeä itsestäni, kun pystyin myös vastustamaan mm. Accessorizen ja mm. sisustuskauppoja, vaikka askel hidastuikin ihan väistämättä. Mutta mä pystyin siihen! En ostanut mitään ylimääräistä (puoleen hintaan ollutta Talvi-karkkirasiaa ei lasketa)!
Eipä kuulosta ihmeellisiltä, mutta mä olen aika ylpeä itsestäni. Katsotaan, kauanko tätä jatkuu.
Jouluna 25.-26.12. välisenä yönä Kirppunen oppi itse nousemaan istumaan. Yöllä siksi, kun ajoimme kotiin. Lapset olivat nukkuneet jo aikaisesta ja olivat ihan virtaa täynnä puolen yön ja 01 välillä. Kirppunen oli lattialla ryömimässä ja yhtäkkiä katselin, kun neitokaisella oli sisustuslehti kädessään ja istui lattialla :) Eilen hän alkoi kontata oikein kunnolla eikä vain ryömiä vauhdilla. Tänään noustiinkin sitten isäntää vasten (joka istui lattialla) seisomaan (tosin hienoisella tukemisella). Hurjaa on tämä uudenoppimisen aika. Ei tahdo mamin pää pysyä perässä :)
