torstai 14. lokakuuta 2010

Serkkusen synttärijuhlintaa

Neiti J:n serkku täyssi 2 v. Emme päässeet hänen juhlilleen viime lauantaina, joten päätimme siskoni kanssa pitää omat pikkujuhlat meillä tänään. Olipa touhua :) Nukuttiin tyttöjen kanssa yllättävän pitkään ja kiirekkös siinä sitten aamutouhujen kanssa tuli. Äkkiä aamiaiselle, kauppaan (vesisateessa tietenkin ja koiratkaan eivät olleet ajatuksesta kovin innoissaan. Tuli sellainen olo, kuin olisi kolmea uhria raahannut remmissä perässään ja työntänyt samalla tuplarattaita eteenpäin). Kun kotiin päästiin Kirppunen tuoksahti jo vaunuista nostaessa vahvasti kakalle. Samaan aikaan näin auton kaartavan pihaan. Tuli sorakuorma alakerran remppaan ja pian siskokin kaartoi. Sain Kirppusen kuntoon ja aloin kauppakassia tyhjätä kun he tulivat sisälle. Kun vaatteet oli saatu päältä ja pikkuneitosia kehoitettu potalle, tuli meidän neitoselta pisut pitkin lattiaa. Sen siivous ja keittiöön häärimään niin unohdin viedä pennun ulos -> taas pissan siivoukseen... Suihkaisin mustikka-valkosuklaa muffinsseja pellillisen, täysin kakun, tein murekkeet ja gratiinit, lapset vinkuivat jo nälkäänsä (ja alkavat riidellä sitten "tämä minun"). Kirppunen päikkäreille (tissitys) kesken isompien vinkumisten. Ruoka nassuun, kakkuun koristuksen ja kaffit pöytään. Ihanaa, mutta hiki, meinasi pintaan nousta - etenkin kun uunikin oli päällä.
Piti alkuun kikkailla värien ja pursotusten kanssa, mutta kakun koristelusta tulikin aika pikainen. Alla näkyvä Pentikin Vanilja-sarjan korotettu kakkuvati on alkanut keikkua. En saanut sitä kiristettyä. Harmittaa kyllä vietävästi, jos se näin vähällä käytöllä tällaiseksi menee.
Ei ole tullut hetkeen kirjoitettua kahvianalyyseja. Ostin ihan perus Brazilia ekaa kertaa. Oli aika kiva pehmeä maku. Tosin melko mitäänsanomaton "perussetti". Ei hypännyt suuntaan tai toiseen hapot, palaneen maku tai mikään muukaan pinnalle. Sisko tosin kysyi, että mitä kahvia tämä on kun on niin mausteista. Perus helppoa ja ookoota arkikahvia.

Serkkunen sai 2 v lahjaksi tämän hameen. Kuva on napattu häthätää silittämättä ja vyötärön kuminauha puuttuu. Hieno tuli :) Ihan itse mallailin suikaleiden koot. Sain idean hameeseen, kun näin perhekerhon eräällä 7 kk tyttösellä vastaavalla tavalla tehdyn farkkuhameen. Synttärisankari tykkäsi ja olin kyllä itsekintyytyväinen. Päätin tehdä Neiti J:lle samanlaisen.

Esittelin viime viikonloppuna tekemiäni koirien takkeja eräässä tapahtumassa parille tutulle. otin rohkeasti mukaani muutaman valmiin. Olin otettu, miten kivan vastaanoton saivat ja sainkin ehti tilauksia :) Tarkoitushan on koittaa saada jatkossa pientä lisäansiota näistä tekeleistäni. Aion siis jäädä kaiken uhallakin hoitovapaalle. Tulkoon köyhyys ja kurjuus, mutta työt eivät vielä minua muualla kuin kotona kutsu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti