perjantai 23. huhtikuuta 2010

Illallinen seitsemälle

Meille tuli vieraita illalliselle ja menua suunniteltiin kepeäksi ja gluteenittomaksi kasvisruuaksi. Kasvis ihan sen vuoksi, kun on ollut jo vuosia erään vieraan kanssa vitsiä siitä, kuinka hän ei pelkkiä kasviksia syö. Saattaa tehdä itselleen ihan pelkän pihvin ilman mitään lisukkeita. Ajateltiin sitten olal vähän ilkeämielisiä ja tarjota vain kasvisruokaa :D Ollaan kierretty tällä porukalla "arvostele mun ruoka"-telkkuohjelman idealla. Meitä on kolme porukkaa, jotka vuorotellen valmistavat jotain. Kivaa on se, että tulee tehtyä erilaisia ruokia ja tietty seurustella vieraiden kanssa. Ihan mun juttu ei ole kuitenkaan se arvioiminen. Saan leipäni tämän kaltaisen työn ääreltä. Tulee vähän kiusaantunut olo alkaa arvioida toisten valmistamia ruokia.
Tämmöinen kattaus tuli edellisen postauksen pöytäliinan päälle. Meinasin ensin käyttää Pentikin beigen sävyisiä servettejä, mutta olisi tullut aika pliisu kokonaisuus. Nämä löytyivät kaapista ja ehkä vähän liian kirkkaan vihreitä, mutta parempia kuin ne vaaleat. Astiat pääasiassa Pentikin Vaniljaa, paitsi mustat lautaset Ikeasta.

Alkuruuaksi tein mansikka-brie salaatin. Se toimi tosi hyvin. Parempi vain olisi ollut kotimaisista mansikoista - tai ainakin maukkaammista. Nämä olivat espanjalaisia ja vähän turhan mauttomia.

Resepti oli simppeli: tammenlehvää, jäävuorisalaattia (käytin friseetä), kurkkua, pinjansiemeniä, mansikoita ja brie-juustoa. Salaatinkastikkeeseen neitsytoliiviöljyä, johon balsamicoa, mustapippuria, suolaa & sokeria, timjamia (käytin Sisilia-mausteseosta, kun oli timjami loppunut). Kasvisruokavastustajakin tykkäsi. Minun oli tarkoitus ostaa tähän raikas valkkari kaveriksi, mutta UNOHDIN! Sauvignon blancia mietin etukäteen.

Pääruuaksi pompattiinkin aasiaan ja teimme tofusta kung poa. Pilkottiin eri värisiä paprikoita, purjoa, cashew-pähkinöitä (käytimme paahdettuja ja tavallisia), makseaa chilikastiketta ja maissijauhoissa leivitettyä tofua. Lisukkeeksi villiriisiä (joka meni vähän yli, olisi saanut olla enemmän al dente). Kuvissa isäntä pilkkoo pääruokien raaka-aineita.

Pääruuan kanssa viininä Alahovin Viinitilan Hilikun Makkee Musta. Toimi yllättävän hyvin itämaisen ruuan kanssa. Vaikka ruoka ei ollutkaan kovasti tulinen, viinin makeus tuki sitä hienosti. En tiedä, olisiko viini pelkästään ollut niin hyvää juotavaa (vahvaa marjamehua, kuten liian moni muukin kotimainen viini). Valitsin tämän ihan viinihyllystä olemassa olevien joukosta.

Jälkiruuaksi tein Pirkka-lehdessä esitellyn Kinuskikissan mansikka-pannacotta hyytelökakusta hieman muokatun version.

Aloitin sen valmistamisen jo edellisenä iltana kahden muutaman tunnin hyytymisen vuoksi. Edellisenä iltana murskasin gluteenittomat suklaakeksit voin sekaan irtopohjavuoan päälle. Tämän päälle tehtiin mansikkasurvos (500 g), 2 prk vaniljarahkaa, 2 munanvalkuaista vaahdotettuna, 8 liivatetta, vaniljajauhetta sekoitettuna keskenään. Oli ihan älyttömän hyvää kun nuolin käyttämäni lusikan ja taikinalastan :P

Suklaakeksi-voiseos.
Ahkera keittiöapulainen toimittamassa tärkeää tehtäväänsä.

Seuraavana päivänä tein pannacottakerroksen, johon tuli 2 dl kuohukermaa, 3 dl kevytmaitoa, 4 liivatetta, sokeria. Nämä kiehautettiin kattilassa ja edellisen kerroksen päälle ja jääkaappiin oleskelmaan pariksi tunniksi. Sen jälkeen kermavaahdolla koristelua. Laitoin myös vähän tummasta suklaasta raastettua rouhetta tuomaan väriä.
Kakun kanssa kahvia ja teetä. Olin ostanut uutta kahvia kakun kaveriksi, mutta unodin sanoa isännälle, mistä kahvista hauduttaa. Minusta menukokonaisuus ei noudattanut mitään teemaa ja harmitti oman pään hataruudesta johtuva viiniunohdus (vaikka en olisikaan kuin sen pienen makutilkan ottanut) ja kahvin unohdus. Väki tykkäsi ja rankkasi illallishistoriamme parhaimmaksi kokonaisuudeksi :O

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti