perjantai 15. lokakuuta 2010

Haaveilua

Minulle on tullut kotona lasten kanssa ollessa valtava tarve toteuttaa haaveitani. Yksi on käsitöiden teko ja toinen on oma yritys. Olen toiminimen jo aiemmin rekisteröinyt, mutta äitiyslomia kun tässä on sen verran vietelty, itse toiminta odottaa alkamistaan. Tein tänään pienen teon, mutta toivottavasti ison askeleen tulevaisuuden haaveiden eteen. Otin yhteyttä kovasti miettimääni asiaa koskien ja nyt odotellaan vastausta. Menee ihan varmasti ensi viikkoon, kun kannattaa alkaa mitään odotella. Pitäkää peukkuja, että yksi haave ottaa tuulta purjeisiinsa!

Muutoin tänään tuli paleltua parisen tuntia leikkikentän reunalla ja todettua, että ostoslistan kärkeen pompsahti uusi lämmin takki. Heitin paremman toppiksen jätekuormaan kesällä, kun siitä oli vetskari rikki. HARMITTAA. Ei se, että takin pois heitin vaan se, että vetskari oli rikki. Mietin paljon sen korjaamista, mutta en vain saanut aikaiseksi. Nyt ehkä vähän harmittaa. Se oli sellainen valkoinen Peakin takki.

Tänään ompelin koirien takkeja. Tai enemmänkin leikkasin, muokkasin mallia sopivammaksi ja esivalmistelin ompelua varten.
Tässä jo aiemmin tekemäni takki omalle koiralle. Valmiit mallit kun eivät joko istu, hiertävät tai päästävät lumen sisään tms.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti