maanantai 5. syyskuuta 2011

Here we go again

Tulihan sitä vietettyä kesä poissa Rauhalan blogista. Välillä mietin koko blogin kuoppaamista kun on ottanut koko talo niin päähän. Päätin kuitenkin jatkaa. Kuten päätimme jatkaa myös taloprojektia :D Tosin, piirustukset ja kaikki on tehty uusiksi ja nyt on oikeasti hyvä fiilis juttujen suhteen. Ehkä tämä asioiden venyminen on ollut tarkoitettua, että tämä viimeisen versio visioituu arkkitehtimme mieleen ja saamme itse vähän laannutettua fiiliksiämme ja mietittyä kunnolla ilman kiirettä ja stressiä.

Kesän kohokohta oli meidän häämme. Ai vitsi ne olivat ihanat juhlat! Postaan niistä myöhemmin joko enemmän kerrallaan tai palasia.

Aloitetaan tämä "uusi aikakausi" Neiti Jiin 3 v synttärikuulumisilla. Tänään on hänen varsinainen syntymäpäivänsä, mutta juhlia vietettiin eilen. Ajattelimme, että pidetään yhdet kunnon juhlat eikä jaotella useammalle päivää. Pieni tupa olikin täynnä väkeä. Hirmuinen leipominen pari päivää ennen ja eilen. Onneksi kukaan ei saapunut hirmu aikaisiin, niin ehti mopata vielä pixxan teon jäljiltä jauhoisen lattian ja vetää viimeisen pellin uunista.

Neiti oli toivonut jo kauan sitten prinsessakakkua. Tai ennemminkin barbikakkua, jonka näki KakkuHelmen blogia selaillessani ja hääkakkuun ideoita etsiessäni.
Tämmöinen siitä sitten tuli.

 Pohjalla 2 x 25 cm 1 x 12 cm irtopohjavuoalla tehdyt peruskakkupohjat. Täytteenä vaniljakreemiä ja mansikka-banaani-survosta (400 g mansikoita 1 banaani) parilla liivatteella jämäköitettynä. En pidä liian makeista täytekakuista ja tämä täyte oli mielestäni juuri riittävän makea ja riittävästi mehevyyttä. Kakkujen kerrokset erottuvat marsipaanin alta. Seuraavan kerran kun moiseen kakkuun ryhdyn, tiedän tehdä kakkujen reunoista tasaisemmat. Olin ensin laittamassa kokonaista barbia järkkypitkine jalkoineen, mutta onneksi sain edellisenä iltana vinkkiä katkaista jalata. Tai päädyin loppujen lopuksi katkaisemaan koko torson. Tällä 90-luvulla koulutyöhöni hankkimani barbin vartalossa oli sellainen "sauma", josta alaosa kiinnittyi kumilenksulla yläosaan, joten katkaisuhoito oli helppoa siitä. Tosin barbi näyttää hiukan uponneelta.
Marsipaanina oli kahta eri merkkistä. Valkoinen oli jotain kotimaista ja huomattavasti helpompi kaulita kuin DrOetkerin vaaleanpunainen marsipaani. Meinasi tulla hiki päälle sitä kauliessa. Yksi pötkö ei olisi riittänyt koko mekkoon ja oli tehtävä muutos suunnitelmaan ja tehdä mekon taakse keskellekin valkoinen alue ja reunustaa se kukilla. Pinnalle helmiäissuihketta ja valmista tuli.
Tarjolla oli myös kahdenlaisia muffinsseja. Keskellä suklaisia minimuffinsseja (ihan perus reseptillä suklarouheen kera) ja alla iki-ihania mustikka-valkosuklaamuffinsseja. Suklaamuffareihin lisäsin pilkottuna tummaa leivontasuklaata, jota en enää käytä. Se maistuu ihan taloussuklaalle. Ihan kuin ravintoloissa käytettävä teollisuusrommi maistuu teollisuusrommille ja on kaukana kunnon rommista. Mustikka-valkosuklaamuffinssien tomusokerikoristelu meni vituralleen kun Ikean siivilä teki lakon eikä ne siivekkeet suostuneet liikkua. Suklaamuffareiden päälle marsipaanikoristeet. Osassa kukkaisa ja osassa violetteja helmiäisellä koristeltuja perhosia. Ostin tuon ihanan peltisen kerrosvadin Countru Whiten muuttomyynnistä hääbuffaamme. Sen jälkkäripöytä onnistui yli odotusten! Itselläni ei ole yhtään kuvaa siitä, mutta kyselyt käynnissä ja pakko laittaa kun saan!

Ostin Accessorizen alennuksesta loppukesästä söpöjä pilkullisia muffinssivuokia. Niiden raikkaat värit kyllä muuttuivat odotettua enemmän rasvan vuoksi. Paketin normaali hinta 12,50€ ihan riistoa. 25 kpl pieniä ja 25 kpl isompia vuokia, pieni pursotin ja pari reseptiä paketissa. Onneksi en maksanut täyttä hintaa kahdesta paketista.
Tiikerikakku mansikkatomusokerikuorrutuksella ja alla pieni luontaisesti gluteeniton perhoskakku, joka toimi hyvänä kynttiläkakkuna. Pöytäliinana mikäpäs muukaan kuin prinsessaliina :D
 Perus keksit tekivät pikkuisille hyvin kauppansa ja oli ensimmäinen tarjoiluastia, joka tyhjeni.
Lopuksi vielä mamin rakaasta 3 v neitokaisesta kuva. Neiti sai valita ylleen ihan minkä mekon halusi. Hän halusi häissämme pidetyn morsiusneitomekkonsa.

(Jos joku osaa neuvoa, miten nuo kuvien ympärille tulevat laatikot saa pois, niin please tell me! Muokatessa niitä ei näy ja tunkevat mukaan selatessa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti