torstai 11. maaliskuuta 2010

Päiväkahvit ja sisustusvimma

Osa kehuu, että Löfbergs Lila kahvi olisi jotenkin tosi hyvää. Ostin sitä jo jonkun aikaa sitten ja petyin (taas) valtavasti. Ihan sama palaneen maku kuin muissakin aikaisemmin mainitsemissani kahveissa. Sekoitin sitä puolet ja puolet (taas) tummaan Presidenttiin, ja toivoin sen toimivan, kun muutkin tällä sekoituksella. MUTTA Löfbergin runko jäi todella vetiseksi. Tuli sellainen tumma vähän hiiltynyt aromi ensimmäisenä esiin ja sen jälkeen vetisen laiha runko. Ei tullut kyllä juotua kahvia loppuun ja loput Löfbergitkin lensivät roskikseen. Onneksi voitin paikallisesta perhekahvilasta naistenpäivän kunniaksi järjestetyistä arpajaisista pääpalkintona olleet Geisha-rasian :)

Tuo kuvassa näkyvä pöytäliina on varmaan 20 vuotta vanha. Se on pysynyt edelleen hyvässä kunnossa. Jotenkin pidän siitä.

Tuosta kahvista tuli mieleeni, että yksi kahviin kovasti vaikuttava tekijä on sen säilytys. Kahvin pahimmat viholliset ovat happi, lämpö j avalo (kosteus tietty). Jos haluat säilyttää kahvia nätissä peltipurkissa, niin älä kaada sitä pois omasta pussistaan vaan sulje pussi hyvin ja laita se purkkiin. Ei myöskään kannata säilyttää siinä perinteisessä kaapissa keittiön työvalon yläpuolella (joka lämmittää alinta hyllyä) vaan korkeammalla ja jos et pitkään aikaa jotain käytä, niin laita hyvin suljettuna vaikka viileäkaappiin.

Ensi viikolla on Gastro-messuilla kaikki kahvialan kilpailut. Jos joku on sinne menossa, niin kahveistakin löytyy kaikkea kivaa.

Neiti J sai uuden leikkinurkkauksen. Ostimme oman pikku pöydän (Leksvik), koreja leluille (Anttila Kodin1), matto (Ikea) ja Ikea tunneli, johon neitokainen ihastui ihan hulluna kun oli sellainen Ikeassa lastenosastolla esillä. Aikaisemmin pieni lelunurkkaus on ollut makkarin puolella, mutta nyt lähti makkari uusiutumaan niin lelunurkkaus sai väistyä. Sitä paitsi, leikkitila saa olla isompikin kuin mitä makkariin olisi mahtunut. Vielä pitää keksiä näitä väliaikaisratkaisuita tilankäytöllisesti kun tilaa on todella rajallisesti. Tuo tapetti on kanssa aika hirvitys (edellisten peruja sekin). Todettiin, ettei olkkaria aleta laittaa, kun se menee myös pian rempontin myötä uusiksi. Vaikka nykyisestä makkarista tuleekin keittiön jatke, niin se on ollut jotain niin vastenmielistä, että tämän kotiäidin mielenterveyden vuoksi sille on pakko tehdä jotain.


Neiti J:llä yllään Me&I velourtunika, jossa prinsessasammakko. Sammakko on nätti, mutta koko asu näyttää ehkä liikaa pyjamalta päällä. On tullut ostettua kasa Me&I vaatteita ja jos kunto sallii, tulee keväällä pidettyä vielä kutsutkin. heiltä ostetut velourhousut ovat olleet nyt ihan ykköset itselläni. Eivät purista alavatsaan, kun suurin osa äitiysvaatteista ahistaa. Nyt päällä Piruetin (sieltä, mistä Madonna osti ne liian pinkeät tanssishortsinsa) mammalökärit. Nämäkään eivät purista, mutta muotoilevat takamusta vähän liiankin hyvin :D Sain parit heidän testimallistonsa housut arvioitavaksi neiti J:tä odottaessa.

Onneksi laajennuksen piirustukset alkavat jo hahmottua. Koitetaan umpata vielä nyt oleviin isännälle ja minulle ensuite bathroom porealtaalla, jossa voidaan sitten olla joskus aina ihan kaksin ja rauhassa. :)


Tänään revin makkarista edellisten laittamat kammottavat sinisävyiset kohopintatapetit pois. Onneksi olivat juuri niinhuonolaatuiset kuin miltä näyttivätkin. Vähän vettä päälle niin johan alkoi kupruilla ja irrota helpolla. Neiti J oli repimisessä hyvä apuri. Nyt piti tulla koneelle, kun neiti ei meinannut alkaa nukkua päikkäreitään millään. Nyt alkaa hiljetä höpöttely niin voin mennä pian jatkamaan. Teki hyvää myös itselle tämä tauko, kun meinasi alkaa juilia ja supistella masukin. Ihan hävettää laittaa kuvakin tuosta kun on niin kamala. Seinät ovat täynnä ruuvinjälkiä ja verhotankoja on asennettu kaksi erilaista peräkkäin, joista toinen roikkuu huonon kiinnityksen vuoksi. Revin senkin jo irti. Päiväpeiton tilasin jo Wilhelmiinan Kammarista. Verhotkin jäävät (beigeä pelavasekoitetta). Sängyn päätyyn tulee valokuvakollaasi, joka on työn alla. Aloitin sen eilen. Kuvasta näkymättömään kulmaan tulee neiti J:n sänky edelleen ja tulevalle vauvalle hankitaan Troll-vauvansänky. En malta odottaa, että pääsee maalaamaan!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti